Some days SUCK..

Eilen oli kyllä päivien päivä…Vaikka asiat ovat hyvin työsaralla ne myös kehittävät lisää stressiä. Pop laulajan työtä ei saisi aliarvioida. Valmistaudun kaikella mahdollisella tavalla ensi viikon Suomen matkaa varten. Lähes unettoman yön jälkeen, nukuin vain kaksi tuntia, heräsin enkä päässyt takaisin uneen, joten olin ihan loppu!

Päivän ensimmäinen kokous oli suomalaisen tiedottajani Sannan kanssa FB chattissä. Palaverin puolessa välissä rupesin pillittämään aivan kamalasti. Mitään ei ollut tapahtunut, mutta kun on suoriutumispaineita enkä halua tuottaa ihmisille pettymyksiä, siitä vain kehittyy paineita. Sen takia muuten aina joku mallikin pillittää America’s Next Top Model Tv showssa tyyliin “haluan kotiin”… aina kun nään tämän huudan telkkarille, senkin typerys, lakkaa vollottamasta ja ryhdistäydy.

Totuuden nimissä pitää sanoa, että kun olet yksin suurkaupungissa, työskentely unelmiesi työssä ei kuitenkaan ole helppoa. Sinulta odotetaan täydellisyyttä koko ajan.  Istuin siis ja itkin ja kirjoitin samalla varoen ettei kyyneleet valu näppäimistölle, kävimme läpi viikon tapaamisia ja esiintymisiä Suomessa. Saimme kaiken hoidettua ja meillä oli suunnitelma joka johtaisi tuloksiin ja minä lakkasin kyynelehtimästä.

Tunsin itseni väsyneeksi mutta en antanut sen estää menemästä salille. Kävin salilla, sen jälkeen suihkussa ja lähdin sieltä ilman meikkiä. Tämä on “No No” NYCssä sillä saatat törmätä tärkeisiin business kontakteihin milloin tahansa, mutta en vaan välittänyt. Olin räjähtäneen näköinen, “suihkunraikkaana”, ponihäntä sekaisin, lenkkareissa ja verkkareissa. Päätin tehdä kävelylenkin to clear my mind.

Lopulta olin tosi väsynyt ja ennen kun menisin kotiin ja kaatuisin sänkyyn, kävin vielä nopeasti kaupassa. Menin Duane Reade’iin, kävelin pitkin käytäviä ja otin mitä olin unohtanut ostaa aiemmin kun eräs tosi komea kundi pysäytti minut ja sanoi että “Tulin ostamaan purkkaa mutta kun näin sinut jäin ja katselin sinua kun teit ostoksia, tämä on hieman outoa, mutta olet niin söpö että haluaisin  kutsua sinut ulos.” Minun leukani lopsahti auki, olin kamalan näköinen, kädessäni oli finnirasvaa ja roskapusseja ja nukahtamis pillereitä. Minä olin ihan oikeasti hirveimmän näköinen kaikista kaupan asiakkaista ja hän valitsi minut. Kieltäydyin ystävällisesti ja sanoin “I’m really flattered but I’m sorta seeing someone”, hän sanoi “Voi harmi, olisihan se pitänyt arvata, olet niin upea”…

Jos tuo ei kohenna itsetuntoa niin sitten ei mikään…Miten joku voi nähdä minun parhaat puolet kun omasta mielestäni olin just silloin surkeimmillani? Hänelle minä en ollut Alexandra, pop laulaja vaan ihan tavallinen NYC tyttö hoitamassa ihan tavallisia asioita ja kuitenkin hän näki minussa jotain mitä itse en nähnyt!

Kerron tämän siksi että usein olemme liian kovia itseämme kohtaan ja kuten sanotaan “se on vain sinun päässäsi”. Yritämme olla täydellisiä, täydellinen iho, vartalo, hampaat, hiukset, työ, vaatteet, elämäntyyli ja sitten hakkaamme päätä seinään jos emme pysty toteuttamaan tätä kaikkea joka ikinen päivä.  Itse opin ainakin että kukaan ei tule tuomitsemaan minua, jos en ole täydessä meikissä jumpan jälkeen tai jos haluan vaikka katsoa telkkaria ja rentoutua työn välissä.

Elämä jatkuu, pysykää järjissänne ja hellittäkää aina välillä!


Advertisements

2 thoughts on “Some days SUCK..

  1. Ihana tarina <3. Ja juuri näinhän se on, ei sitä itse aina näe mitä muut näkee ;)! Ja välillä on lupa olla väsynyt, muista se. You rock, girl!

  2. omg omg…….whenever a tosi komea kundi asks you out,
    especially if he doesn´t know you´re a singer,
    at least take his number!…..variety never hurts…
    And one never has too many good-looking guy friends…..:D

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s