Rolling in the deep..

New York on sellainen paikka että se saattaa jyrätä ihmisen maan tasalle ihan päivittäin.
Olen ymmärtänyt että koko TV ohjelman ajan meistä neljästä tytöstä on kehitetty mitä ihmeellisempiä karaktäärejä. Katsojien on melkein mahdotonta ymmärtää pelkän ohjelman perusteella mitä meidän elämämme oikeasti ovat.

Minusta suurkaupungissa eläminen ja selviytyminen arkipäivän kovistakin rutiineista on kenelle tahansa kunnioitettavaa! Kyse ei suinkaan ole pelkästään siitä, että tekee töitä ja maksaa laskut ja seuraa unelmaansa. Itse elän ihan minimi budjetilla, joka tarkoittaa sitä että joskus (itseasiassa useinkin) saattaa olla vain sipsipussi illalliseksi! Tähän kun vielä lisätään tunteet, jotka mylväävät sisälläsi ja kyseenalaistavat voimiasi, oletko tarpeeksi vahva jatkamaan ja seuraamaan unelmaasi!
Sitten kun katson taaksepäin niin ihmetyn joskus mitä kaikkea olen saanut aikaan. Minulla on ollut ilo tavata mahtavia ihmisiä eri aloilta joilta olen oppinut niin musiikista kuin arkisemmistakin asioista. Minulla on myös takanani tiimi ihmisiä, jotka ovat valmiita taistelemaan puolestani ja auttavat minua eteenpäin ja uskovat minuun. Puhun usein “tiimistäni” mutta itseasiassa he merkitsevät minulle paljon enemmän kuin pelkkä työtiimi. He ovat minulle perhettä, ryhmä ihmisiä joiden päämääränä on auttaa minua menestymään. Heille tulen ikuisesti olemaan kiitollinen!

Tapasin Marthan kun olin juuri palannut New Yorkiin, tukka pörrössä ja ei- muodikkaissa vaatteissa. Mielessäni oli vain se, että haluan tehdä jotain isompaa. Sitten kun katsoo taaksepäin… miten ihmeessä moni ideoistani onkin käynyt toteen. Sitten on Sanna Suomessa, hän on ystävä ja kallio joka pitää minut kurissa silloinkin kun taiteilijasieluni lähtee leijailemaan!

Rehellisesti sanottuna tämä kaikki on enemmän kuin uskalsin aluksi toivoa. Nyt jatketaan tästä suurempien suunnitelmien kanssa. Teen edelleen ahkerasti töitä, eikä minulla ei ole mihinkään kiire, jos en onnistu tänään, niin ehkä sitten huomenna! Kiitos kaikille kannustuksesta!
~Jotain paljon suurempaa on tulossa~

Advertisements

3 thoughts on “Rolling in the deep..

  1. Haters to the left 🙂 Moni ei pystyisi siihen mitä teet, joten älä luovuta, vaan tavoittele unelmaasi. Olet inspiroiva esimerkki meille muille. Tsemppiä!

  2. tossa mainitaan loppupuolella sut, vähän neg. mielessä :/ kiva kun suomalaiset osaa olla kannustavia… jäin ihmettelemään että miksi hellya (joka tekee kyllä ihan hyvää musaa) täytyi kehua mollaamalla toista artistia, eli sua. mä just vastikään löysin sun biisejä youtubesta, ja tykkäsin kovasti!

    ja suomitytöt ny:ssä, en ymmärrä ihmisiä jotka luulee että se ohjelma antaa teistä sen 100% totuuden ihmisinä, siis herran jestas noi ohjelmathan leikataan silleen että ihmiset vaikuttaa mahd. paljon diivoilta, vähän tai vähän enemmän ärsyttäviltä jne 😀 mulla ei oo tullut teistä mitenkään huono kuva, päin vastoin mahtavaa että jotkut uskaltaa tavoitella unelmiaan yhdessä maailman isoimmista metropoleista. 🙂

  3. Hei itsellä ollut samoja fiiliksiä. Itse siis muutin 2 vuotta sitten Lontooseen suoraan lukiosta opiskelemaan muoti valokuvausta.Käyn tavaratalossa töissä parina päivänä viikossa ja rahat ovat silti aina ihan tiukilla. Suomalaiset ei sitä tajua että maailmalla jengi auttaa toisiaan pääsemään eteenpäin…. Suomessa kaikki ihmettelee että maksanko malleille, meikkaajille ja stailisteille joiden kanssa teen duunia. Epäusko iskee usein mutta ei saa ikinä luovuttaa, tsemppiä! Ollaan suomalaisen kämppiksen kanssa kateltu ruutu.fi:stä ohjelmaa ja se on enemmänkin ollut meille keskiviikko iltojen piriste! x

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s